Kraftmek247.com

Tutustu verkkosivustoon

Kraftmek Oy

Kraftmek Oy on yksi Suomen johtavista voimansiirron, laakeroinnin ja hydrauliikan asiantuntijoista yli 45 vuoden kokemuksella. Yrityksen laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat laakerit, voimansiirtotuotteet ja hydrauliikka. Kraftmek kuuluu kansainväliseen Addtech-konserniin ja on osa sen Components-yksikköä. Yhteensä Addtech-konserniin kuuluu yli 130 yritystä Euroopassa ja työllistää päälle 3000 henkilöä. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2020 yli 90 miljardia euroa. 

Haaste

Perinteisten kivijalkojen liiketoiminnan kietoutuessa yhä tiiviimmäksi osaksi digitaalisia kauppapaikkoja, tarvitsi myös Kraftmek nykyaikaisen kanavan palvella asiakkaitaan. Yrityksen lähtökohtana olikin lisätä myyntiä, parantaa asiakaspalvelua ja kasvattaa asiakaskuntaa verkossa. Lisäksi Kraftmekin haasteena oli houkutella sen asiakkaita käyttämään enemmän verkosta löytyviä palveluitaan asiakaspalvelun sujuvoittamiseksi. Verkkokauppaa, joka toimisi yksi yhteen Kraftmekin toiminnanohjausjärjestelmän kanssa, ja mahdollistaisi myös jatkossa sen sähköisen liiketoiminnan kehittämisen alettiin siis kehittää. Kraftmek säilytti verkkokaupan lisäksi, vielä heillä jo olemassa olleen verkkosivun. 

Ratkaisu

Laadukas ja yrityksen korkeita standardeja vastaava verkkokauppa viestii heti asiakkaalle luotettavuudesta. Tarkkaan toiveiden pohjalta rakennettu, visuaalisesti yhtenäinen kokonaisuus toimii nyt saumattomana kanavana, joka tukee tehokkaasti Kraftmekin myyntiä ja asiakaspalvelua.

Tulokset

Kraftmekin 24/7 -verkkokauppa toimii nimensä veroisesti ympäri vuorokauden, mistä asiakkaat voivat tutustua yrityksen kattavaan tuotetarjontaan, ja ostaa vaivattomasti juuri haluamansa laitteet. Lopputuloksena yritys on saanut itselleen digitaalisen kauppapaikan, joka pitää yllä Kraftmekin asemaa Suomen johtavana voimansiirron, laakeroinnin ja hydrauliikan asiantuntijana.

Toteutuksen ominaisuudet

  • ERP-integraatio ja automaatio Toiminnanohjausjärjestelmän integrointi automatisoi myynnin prosesseja ja vapauttaa henkilöstön resursseja.

  • Asiakaskohtainen hinnoittelu Joustava järjestelmä mahdollistaa monipuolisten tarjousten teon ja eri B2B-asiakasryhmien tarkan palvelemisen.

  • Sujuva ostopolku 24/7 Selkeät tuotekategoriat, täysi mobiiliresponsiivisuus ja monipuoliset toimitustavat tekevät tilaamisesta vaivatonta.

  • Sähköinen asiakaspalvelu Vuorokauden ympäri toimivat tarjouspyyntö- ja yhteydenottolomakkeet sujuvoittavat palvelua ja lisäävät asiakastyytyväisyyttä.

  • Verkkomyynnin kasvu Vuonna 2019 käyttöönotettu moderni DataFlow-alusta on vauhdittanut yrityksen tunnettuutta ja kasvattanut verkkoliikevaihtoa.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK