Majatalonpuoti.fi

T_PLACEHOLDER_IMAGE

Puukarin Pysäkki on Valtimolla, Karjalan sydämessä sijaitseva Majatalo, joka tarjoaa asiakkailleen maittavaa, ekologista ja puhdasta ruokaa, perinteisiä elämyksiä ja kiireetöntä majoitusta luonnon keskellä. Majatalon tarina alkaa jo 90-luvun alusta, jolloin Anita ja Heikki Ovaskainen päättivät rakentaa sen luomutilansa yhteyteen Paalajanvaaran rinnepellolle. Vanhemmilta lapselle yrittäjyys siirtyi vuonna 2012. Tänä päivänä Anni-emännän vetämänä Majatalo kulkee nimellä Puukarin Pysäkki ja vetää puoleensa matkalaisia niin kotimaasta kuin maailmalta. Nykyisin emäntiä majatalossa on kaksi, jotka ottivat keväällä 2020 ideaa sarvista ja rakensivat uudenlaisen kokonaisuuden liiketoiminnassaan: karjalaisen ruoan verkkokurssit.

 

Haaste: Poikkeusajan koettelemukset ja liiketoiminnan kehittäminen hirsistä verkkoon

Puukarin Pysäkin väki yhdessä sisällöntuottajansa kanssa saivat idean kehittää liiketoimintaa nykyaikaisempaan suuntaan, kun koronavirus rynni matkailualan nurin vuoden 2020 alkupuoliskolla. Tuleen ei jääty makaamaan, vaan pistettiin toimeksi. Näin syntyivät Kaks Korhoskaa -verkkokurssit johdattamaan asiakkaat karjalaisen ruoan saloihin. Kumppaniksi verkkokurssien jakelua varten Puukarin Pysäkin väki valitsi vanhan tutut atFlow’n rengit ja piiat.

 

Ratkaisu: Majatalon mukana kehittyvä digipuoti

Emäntien ratkaisu oli viimeistä huutoa oleva Majatalon Puoti -verkkokauppa. Verkkokaupan ensimmäisenä tarkoituksena on toimia myyntikanavana verkkokursseille ja myöhemmin laajentua myös majoituspalveluiden varauskanavaksi. Verkkokauppa tukee yrityksen pääverkkosivua, jolta löytyy pääasiassa informaatiota yrityksestä, sen historiasta ja palveluista. Tärkeimpiä ominaisuuksia Puukarin Pysäkin uudessa verkkokaupassa ovat: 

  • Moderni ja yksinkertainen mutta yritystä henkivä ulkoasu ja rakenne 
  • Asiakasta ajatellen rakennettu, helppo polku verkkokurssien luettelosta aina niiden esittelyyn ja ostamiseen 
  • Navigaatiopalkki heti sivun yläosassa, josta löytyvät nopeasti niin yhteystiedot kuin linkit kirjautumiseen ja yritysesittelyyn 
  • Loistavat puitteet visuaalisen sisällön, kuten kuvien ja videoiden esittelyyn verkkokaupassa 
  • Yhteydenottolomake kynnyksettömään yhteydenottoon 
  • Majoitusvaihtoehtojen yksityiskohtaiset tuotekortit varauskalentereineen matkan suunnittelua helpottamaan
  • Majoituksen varaaminen tapahtuu varauskorin kautta verkossa

 

Hyödyt: Matkailun Verkkokauppa kaikilla aineksilla

Verkkokauppa esittely-, myynti- ja varauskanavana vähentää yrityksessä tehtävää manuaalista työtä ja asiakaspalvelun tarvetta varausvaiheessa. Tämä on myös asiakkaan näkökulmasta mutkatonta. Yhteydenottolomake mahdollistaa myös lisäkysymyksien esittämisen helposti ja nopeasti. Tärkeimpiä hyötyjä verkkokaupan käyttöönotossa ovatkin: 

  • Ostojen ja varausten käsittelyn helpottuminen  
  • Entistä kattavampi hakukonenäkyvyys yrityksen tunnettuuden lisäämiseksi 
  • Erottuminen muista kilpailulla alalla 
  • Auttaa asiakasta ostopäätöksen tekemisessä tarjoamalla tarpeeksi kattavaa tietoa, luomalla mielikuvaa ja mahdollistamalla mutkattoman varaamisprosessin 24/7

 

Tulokset: Perinteiden vaalijasta uuden polun kulkijaksi

Puukarin Pysäkin tarina kiteyttää hyvin sen, kuinka yritystä voidaan aina kehittää entistä paremmaksi, ja kuinka nykypäivänä tarjolla olevista työkaluista otetaan kaikki irti. Perinteikkyys ei tarkoita sitä, että jämähdetään vanhaan. Pallo pyörii ja muuttuu, mutta perinteitä voidaan aina vaalia ja kunnioittaa siitä huolimatta. Hyppy digiaikaan ei ole sen kummoisempaa, vaan vaatii kipinän, rohkeutta ja oikeat kumppanit yhteistyöhön.

Kiinnostuitko tarinasta tai haluatko kuulla lisää?

Ota meihin yhteyttä