Matkailijat ovat jo verkossa
Paytrail by nets:n vuonna 2019 toteuttaman tutkimuksen mukaan verkkokauppiailla menee Suomessa todella hyvin huikean 13,8 miljardin euron liikevaihdolla. Selitys verkkokaupan suosioon löytyy meistä kuluttajista: viimeisten vuosien aikana verkkokaupan käyttö on nivoutunut osaksi suomalaisten kulutuskulttuuria. Nykyisin verkosta halutaankin ostaa entistä enemmän arjen perustuotteita aina elintarvikkeista ja vaatteista alkaen muihin hyötytarvikkeisiin, kuten autonosiin, vakuutuksiin ja liikelahjoihin. Samaan aikaan perusarjen ulkopuolelle sijoittuvista tuotteista ja palveluista on myös tullut verkko-ostosten hitti, jonka valta-asemassa on matkailutuotteet ja -palvelut.
Paytrailin tutkimuksessa matkailun kerrotaankin muodostavan suurimman osuuden verkkokaupasta Suomessa 8 miljardilla eurolla, eli 42 prosenttiosuudella koko markkinasta. Matkailua seuraavat tavarat 37 prosentilla ja palvelut 21 prosentin osuudella.
Matkailun suosituimmat tuoteryhmät
Suomalaiset ovat siis innokkaita matkailutuotteiden ostajia verkossa. Ja miksi eivät, sillä eri pakettien ja lomamatkojen etsiminen ja vertailu on huomattavasti helpompaa verkossa kuin kymmenistä eri paperiesitteestä tai matkatoimistosta. Sen lisäksi että lomamatka on helpompi löytää ja varata verkosta, myös sen maksamishalukkuus on siirtynyt verkkoon. Kuluttajat eivät enää jaksa odottaa vastausta tarjouspyyntöihin sähköpostitse, vaan he haluavat kaupantekoprosessin olevan nopeaa. Mutta mihin matkailun osa-alueisiin kulutus sitten jakautuu? Matkailun suosituimmiksi verkko-ostoksiksi nousee majoitukseen ja liikkumiseen liittyvät palvelut:
- juna- ja linja-autoliput 29 prosenttia
- hotellit 28 prosenttia
- lentoliput 21 prosenttia
Myös Tilastokeskuksen keväällä 2019 tekemästä tutkimuksesta väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttöön ilmenee, että majoituspalvelut pitävät vahvaa jalansijaa verkkokaupan suosituimmissa tuoteryhmissä 35 prosentin osuudella. Myös muut matkailun tuotteet, kuten lennot muodostavat 33 prosenttiosuuden kuluttajien suosimista tuoteryhmistä. Kaiken kaikkiaan matkailu liitää korkealla digimaailmassa – toisaalta kategorian nousukiito on hidastunut sitten vuoden 2018. Yksi suurimmista epäilyksistä tämän syyksi on kasvava huoli ympäristön tilasta ja ilmastonmuutoksesta, johon matkailu vaikuttaa laajasti.
Ympäristöystävällisyys ja kotimaisuus näkyvät suoraan matkailun liikevaihdossa
Matkailutuotteiden kulutuksessa etenkin ulkomaamatkailu on laskemaan päin, sillä kuluttajat ovat entistä valveutuneempia esimerkiksi lentomatkustamisen ilmastohaitoista. Sen sijaan kestävästä ja ekologisesta matkailusta on räjähdyksellä noussut yksi suurimmista trendeistä juuri nyt. Trendi näkyy siis luonnollisesti myös kotimaan matkailussa, joka on alkanut herättää entistä enemmän kiinnostusta myös sellaisten kuluttajien keskuudessa, jotka eivät ole ennen kotimaassa matkailleet.
Suoma ry:n vuonna 2019 teettämän kyselytutkimuksen mukaan viime kesänä jopa 74 prosenttia suomalaisista aikoikin matkustaa kotimaassa. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että kolmen viime vuoden aikana 18-44-vuotiaat ovat muihin ikäryhmiin verrattuna alkaneet eniten suosia kotimaanmatkailua. Etenkin nuorten, 18-24-vuotiaiden keskuudessa kotimaanmatkailu on lisääntynyt jopa 43 prosentilla, ja 25-44-vuotiaistakin 36 prosenttia kertoo lisänneensä matkustamista Suomen rajojen sisällä. 25-34-vuotiaiden joukossa tärkeimmäksi syyksi nousee kiinnostus paikallisuuteen (48 %), jonka ohella kotimaisen matkailun ympäristöystävällisyys on lisännyt matkustusta kotimaassa (32 %).
Miten kotimaanmatkailun toimijat voivat reagoida muutokseen?
Lukujen merkitystä ei tule unohtaa, sillä ne kertovat asiakkaidenne ostotottumuksista ja ajankohtaisimmista kiinnostuksista. Millä tavalla yksittäisenä matkailuyrityksenä voisitte vaikuttaa kotimaan matkailun ja oman yrityksenne menestymisen kasvuun ja asiakkaiden takaamiseen myös jatkossa? Kokosimme yhteen muutaman vinkin, joiden pohjalta on hyvä ponnistaa matkailijoiden kartalle:
- hyödynnä sosiaalista mediaa toimintanne markkinoinnissa suunnitellusti.
- tuotteista palvelunne luovalla ja erottuvalla tavalla. Esimerkiksi paikallisuuden ja ympäristöarvojen korostaminen ovat tehokas keino vedota matkailijoihin.
- hyödynnä toimivia ja edustavia verkkopalveluita. Verkkopalvelut ovat nykypäivää ja sen lisäksi tulevaisuutta.
Menestystarina: Äksyt Ämmät vastuullisen matkailun edelläkävijöinä – myös verkossa
Äksyt Ämmät Oy on Nurmeksessa sijaitseva matkatoimisto, matkanjärjestäjä ja ohjelmapalveluyritys. Jo reilun 20 vuoden ajan yritys on toiminut vastuullisesti ilmaston ja luonnon puolesta, mikä välittyy myös Äksyjen Ämmien matkailutuotteissa ja tärkeimmissä yritysarvoissa. Kotimaan matkailun lisäksi Äksyt Ämmät tarjoavat matkailupalveluita ja elämyksiä Suomen kuvankauniissa luonnossa myös ulkomaan matkailijoille.
Toteutimme Äksyille Ämmille hyvännäköisen ja monipuolisen Matkailun verkkokaupan omalla Dataflow Travel-alustallamme, minkä kautta asiakas voi tutustua ja tilata majoitusta, ryhmäaktiviteetteja, lippuja tapahtumiin sekä ruokamatkoja ja ruokailuja. Verkkokaupan pääominaisuuksiin kuuluukin muun muassa kohdekortit, varauskalenteri ja ostoskoritoiminnot ostamisen helpottamiseksi. Käyttöönoton jälkeen verkkokauppa on yrityksen liiketoiminnan vauhdittamisen lisäksi tuonut täysin uudenlaisia tapoja markkinoida ja myydä sen uniikkeja matkailutuotteita:
✓ Ympäri vuorokauden toimiva liiketoimintaa ja myyntiä kasvattava työkalu.
✓ Tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden valita itselle sopivimman matkailukokonaisuuden.
✓ Kestävän matkailun lisäksi edelläkävijyys matkailutuotteiden tarjoamisesta verkossa kotimaisilla markkinoilla.
Kiinnostuitko kuulemaan aiheesta lisää?
Suurimmalla osalla kotimaisista matkailuyrityksistä on jo toimivat verkkosivut, mutta vain harvalla on käytössään palvelu, jonka kautta myös varaaminen ja maksaminen on mahdollista. Olemme jo toteuttaneet verkkokauppoja matkailuyrityksille, jotka kaipasivat toimintaansa uutta virtaa. Näiden yrityksien asiakkailla on nyt mahdollisuus ostaa palveluita verkosta, maksaa useilla eri maksutavoilla sekä saada kaikki tarvittavat tiedot yrityksestä ja saatavilla olevista palveluista samasta paikasta.
Me atFlow’lla omaamme yli 10 vuoden kokemuksen matkailualan yrityksien kanssa toimimisesta, ja tunnemme haasteet, joita yrityksellänne saattaa olla vastassa. Olemmekin luoneet ratkaisun, joka on suunniteltu yksinomaan matkailuyrityksien käyttöön – Matkailun verkkokaupan.
Jos kaipaat yrityksenne rinnalle asiantuntevaa digikumppania, tai haluat kuulla aiheesta lisää, niin ota meihin yhteyttä! Asiantuntijamme auttavat teitä matkailutoimintanne viemisessä verkkoon.