17.03.2017

Somen ABC verkkokauppiaille

Jos verkkokauppasi ei vielä ole somessa, olet varmasti ainakin kerran kuullut, että pitäisi olla. Potentiaaliset asiakkaat eivät enää hae tietoa yrityksestäsi ja tuotteistasi pelkästään verkkosivuilta, vaan yhä useampi olettaa ajankohtaisen tiedon löytyvän myös ainakin Facebookista.

Facebook on hyvä lähtökohta, mutta palveluidesi sisällöstä ja kohderyhmästä riippuen kannattaa harkita muitakin kanavia, esimerkiksi Instagramia, LinkedIniä, Twitteriä tai Youtubea.

 

Mistä aloittaa?

Sometilien luomisessa on hyvä aloittaa tavoitteiden ja roolien määrittelystä. Kenelle viestit, miksi, miten ja kuinka usein? Mieti, mikä on sinun yrityksellesi sopiva tahti julkaista. Säännöllisyys on avainsana. Joskus on hyvä herätellä seuraajia silloinkin, kun ei olisi mitään erityisen tärkeää sanottavaa.

Vaikka sisällön luominen someen vaikuttaisi olevan helppoa ja vievän vähän aikaa, huomaat pian, ettei se pidä paikkaansa. Päätä siis myös kuka tai ketkä työntekijöistäsi ovat vastuussa tilien päivittämisestä ja ylläpidosta, sillä toimivien päivitysten keksiminen tulee viemään työaikaa.

 

Tilin luominen

Kun luot tilejä, valitse nimeksi luonnollisesti yrityksesi nimi. Aseta profiilikuvaksi esimerkiksi yrityksesi logo tai muu tunnistettava kuva. Useimmissa palveluissa on käytössä myös cover image eli kansikuva, johon voit valita jonkin laadukkaan yritystäsi kuvaavan kuvan. Voit kansikuvan avulla myös tiedottaa jostain ajankohtaisesta asiasta, kuten tarjouksesta tai uutuustuotteesta.

 

Sisällön tyyli

Eri tileille voit valita erilaisen luonteen kohdeyleisön ja viestintätarkoituksen mukaan. Meillä atFlow`lla nämä luonne-erot näkyvät esimerkiksi LinkedInin ja Instagramin välillä: käytämme LinkedIniä virallisten asioiden, kuten rekryilmoitusten jakamiseen, kun taas työyhteisömme fiiliksiä jaamme Instagramissa. Facebook toimii näiden luonteiden välimaastossa yleisenä viestintäkanavana.

Kirjoitustyylillä ja kuvien laadulla voit vaikuttaa mielikuvaan yrityksestäsi. Kun esittelet tuotetta, palvelua tai työntekijää, on hyvä harkita ammattilaisen ottamia kuvia, kun taas esimerkiksi tykypäivästä kertova kuva voi olla kännykkäkameraotos. Tuotteesta tai palvelusta kannattaa asettaa suora linkki verkkosivuille. Tekstistä voi löytyä huumoria tai pilkettä silmäkulmasta, kunhan oikeinkirjoitus on aina lähtökohtana. Voit hakea inspiraatiota muiden verkkokauppojen sometileiltä.

 

Miksi someen siirtymisestä on verkkokaupallesi hyötyä?

Sosiaalinen media mahdollistaa avoimemman kommunikaation yrityksen ja asiakkaan välillä: asiakkaalla on matalampi kynnys antaa palautetta kommenttikentän kautta, ja yrityksen on yhtä kätevä vastata siihen. Ajankohtaiset asiat, kuten tarjoukset ja uutuudet tavoittavat asiakkaat tehokkaasti, sillä esimerkiksi Facebook löytyy lähes kaikilta myös puhelimesta, jolloin sitä selataan helposti useita kertoja päivässä.

 

Kun olet päässyt alkuun, ja rutiini somepäivittämiseen alkaa muodostua, voit alkaa harkita kokonaisen somemarkkinointistrategian luomista ja laajentamista myös maksulliseen somemainontaan.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin otamme yhteyttä

Joonas Karvinen
Joonas Karvinen
Myyntipäällikkö