Verkkokauppa ja monikanavainen myyntityö ovat tukkualan tulevaisuutta

Tilausjärjestelmä tukkukauppaan

Työvaatteiden ja -tarvikkeiden tukkuala on tunnetusti henkilökohtaista kaupankäyntiä, jossa myyjän ja asiakkaan väliset kemiat ratkaisevat kauppojen onnistumisen. Onhan jokaiselle asiakkaalle olemassa omat sopimushintansa ja tarpeensa, joista pitää olla kartalla. Olemme kuitenkin huomanneet, että yhä useampi tukkuri haluaa helpottaa myyjiensä arkea ja tarjota asiakkaille enemmän keinoja, joiden kautta tutustua tuotteisiin ja tilata niitä omatoimisesti. Siksi kehitimme tukkualan toimijoille täysin verkossa toimivan tilausjärjestelmän. 

Digitaalisen kaupankäynnin ottaminen henkilökohtaisen myyntityön rinnalle on tukkualalla vielä käynnissä. Jos haluat olla edelläkävijöiden kärkijoukossa, niin ota meihin yhteyttä. Katsotaan yhdessä, kuinka yrityksesi voisi hyötyä nykyaikaisen tilausjärjestelmän käyttöönotosta tai nykyisen verkkokaupan kehittämisestä alalle sopivaksi.


divider-element

Itsepalvelukanava tuotteidesi esittelyyn ja tilaamiseen

AtFlow’n tukkuverkkokaupan tärkeimmät ominaisuudet

  • Esittele tuotetarjontaasi julkisesti tai vain halutuille asiakkaille ja asiakasryhmille
  • Luo yleisiä, asiakasryhmää tai yksittäistä asiakasta koskevia hintoja, alennuksia ja tarjouksia
  • Ota tilauksia vastaan tarjouspyyntölomakkeella, joka mahdollistaa kauppojen sopimisesta suoraan asiakkaasi kanssa
  • Mahdollista tarjouspyyntölomakkeeseen tuotteiden lisäys verkkokaupan tarjouskorin kautta
  • Hyödynnä myös suoraan järjestelmästä hoidettavaa laskutusta, jonka voit halutessasi jaksottaa
  • Salli useamman käyttäjätunnuksen luonti ja kirjautuminen verkkokauppaan saman yrityksen alla
  • Helpota asiakkaasi tilausprosessia tilauksen tallentamisella seuraavaa tilauskertaa varten
  • Vähennä manuaalisesti tehtävän työn määrää taustahallinnon raportointityökaluilla ja massatoiminnoilla: laskujen seuranta, saatavuuden hallinta
  • Salli yleisimpien maksu- ja toimitustapojen käyttö (Checkout, Klarna, Paytrail, PayPal, Posti & Matkahuolto)
  • Integroi yrityksesi muihin järjestelmiin, kuten toiminnanohjaus-, kassa- ja taloushallintojärjestelmiin
  • Tarkkojen hakutoimintojen lisäksi haku toimii QR- ja viivakoodeilla
  • Seuraa analytiikkaa ja ostoja, jotta voit mukauttaa tuotevalikoimaasi ja tarjouksiasi vastaamaan asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja -tottumuksia
  • Lisää uusia ominaisuuksia ja jatkokehitä tarpeidesi mukaan
  • Luotettava ja turvallinen verkko-ostaminen

Enemmän kuin verkkokauppa-alusta

AtFlow’n asiantuntijapalvelut verkkokaupan kehittämiseen

AtFlow'n kehityspalvelut on olemassa, jotta verkkokauppasi pysyy kilpailukykyisenä myös sen perustamisen jälkeen. Kehityspalveluasiakkaanamme pääset yhdessä katsomaan asiantuntijoidemme kanssa, kuinka verkkokauppaasi voidaan kehittää pitkäjänteisesti budjettiisi ja aikatauluusi sopivalla tavalla. Uusi verkkokauppa on mahdollista toteuttaa alusta alkaen kehityspalveluna tai se voidaan aloittaa kertaluontoisen projektin jälkeen.

1. Asetetaan tavoitteet

Asetamme yhdessä verkkokauppasi kehitykselle tavoitteet, jotka sopivat yrityksesi kokonaistavoitteisiin. Näitä tyypillisesti ovat laajentuminen ulkomaille, tunnettuuden lisääminen, tuloksien parantaminen ja suuntaaminen uusille markkina-alueille.

2. Luodaan kehityssuunnitelma

Kehityssuunnitelmassa määrität yhdessä asiantuntijoidemme kanssa verkkokauppaasi toteutettavat kehitystoimenpiteet ja niiden tavoitteet. Tavoitteiden asettaminen auttaa yritystäsi kattavasti myös itse verkkokaupan ulkopuolella, sillä voit hyödyntää tavoitteiden toteutumisen seurantaa yrityksesi muissa toimenpiteissä.

3. Kehitetään kestävästi

Kehitystoimenpiteet vaihtelevat jokaisen yrityksen ja tarpeen kohdalla. Ne voivat olla erilaisia teknisiä ja visuaalisia uudistuksia, kuten sivuston asiakaspalvelupolun parantamista, visuaalisen ilmeen uudistamista tai täysin uusien ominaisuuksien kehittämistä. Lisäksi näitä toimenpiteitä voidaan tukea erilaisilla digimarkkinoinnin toimenpiteillä.

4. Kehitetään tarvittaessa nopeasti

Isojen kehitystoimenpiteiden lisäksi asiantuntijamme ovat valmiina toteuttamaan pieniä päivityksiä ja kehityskohteita nopeallakin aikataululla.

5. Pidetään yhteyttä niin usein kuin sinulla on tarve

Haluamme, että tiedät verkkokauppasi elämästä ja voit ottaa meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä. Kehityspalveluasiakkaanamme saatkin henkilökohtaisen yhteyshenkilön, jonka kanssa pidät yhteyttä kaikkiin kehitysasioihin liittyen. Tarpeidesi mukaan voimme pitää säännöllisiä kuukausipalavereita, vuosittaisia katsauksia tai aktiivisempaa palaveritahtia viikoittain. Valinta on sinun.

Leasing rahoitustapana

Tarjoamme yhteistyökumppanimme GRENKE Leasingin kautta poikkeuksellisen vaihtoehdon rahoitukseen. Leasing-rahoitus auttaa ennakoimaan ja budjetoimaan kulujasi, helpottaa investointipäätöksen tekoa ja vapauttaa yrityksesi varoja muuhun käyttöön.

Haluatko tietää lisää? Kysy meidän asiantuntijoilta!

Joonas Karvinen
Joonas Karvinen
Sales Manager

Pyydä demoa tai jätä yhteydenottopyyntö!

Jutellaan yhdessä, kuinka yrityksesi voisi hyötyä asiantuntijapalveluistamme